Lasten Linnanvirta 21.8.

DSC01106

Tätä kaikkea kivaa on luvassa klo 10.00-15.00:

kynskin kissat

Kajaanin kaupungin varhaiskasvatusyksikkö Silmun kulttuuritoiminta ja päiväkotien kulttuurivastaavat kujeilevat kissoina pitkin jokivartta.

Kainuun lausujien Runopistäisen tankkauspiste

Tehtäiskös iloisia, höpsöjä, hupaisia lauseita, jotka vilisevät ötököitä? Kynskin kupeessa klo 12.30-14.30! Runopistiäisen tankkauspiste on Kainuun lausujien tarjoilema sattumarunogeneraattori. Siinä luetaan kolmirivisiä öttiäisrunoja ja halutessaan runon saa ottaa mukaansa myös kotiin.

kajaanin kaupunginteatteri

Kajaanin kaupunginteatteri jalkautuu Lasten Linnanvirtaan lauantaina noin klo 10-15. Kaupunginteatterin teltta sijaitsee joenrannan kävelytiellä lähellä Eino Leinon patsasta ja leikkikenttää. Teltalle voi tulla kuulemaan uusimmat uutiset teatterimaailmasta ja noutamaan Viri-viri tik tak – satukomediaan liittyvän väritystehtävän.

Vahvasti todenperäisenä huhuna kerrotaan että Zorro -musikaalin työryhmä pistäytyy jossain vaiheessa päivää paikalla antamassa näytteen musikaalin musiikista. Ja juuri tulleen tiedon mukaan teltan läheisyydessä järjestetään päivän kuluessa myös todella jännittävä Eläinten juoksukilpailu.

rauniolinnan arvoitus -seikkailu

Rauniolinnan seikkailu rantautuu! Rauniolinna on remontissa, mutta ei huolta, pääset ratkomaan Rauniolinnan arvoituksia metsäseikkailun muodossa! Kainuun Liikunta ry ja Kainuun ammattipiston Kasvatus- ja opetusalan opiskelijat kutsuvat perheet seikkailemaan Vanhaan kuusimetsään (Scandicin ja Kynskin välimaastossa).

tuntosarvipaja

Ole kesän päräyttävin pörriäinen! Askartele Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kultturan rastilla omat tuntosarvet ja kuvauta itsesi vaikkapa leikkipuiston takana olevien selfie-siipien edessä.

MLL:n kainuun piirin ja kajaanin seurakunnan varhaiskasvatuksen piste

Pisteeltä löydät luontoon liittyviä rasteja sekä onnenpyörän, jossa on kivoja tehtäviä koko perheelle. Ota askartelupuuhapussi mukaasi kotiin viemisiksi. Paikalla ilahduttamassa myös pupu ja karhu.

KAO:n toiminnalliset pisteet

Kainuun ammattiopiston hyvinvointiopiskelijoiden pisteet kutsuvat tekemään ja kokemaan Kyynäspäänniemessä. Luvassa lakanan maalausta spraymaalilla, luontoselfiepiste, perinteinen keppihevosrata ja jättisaippuakuplat, leikkivarjot ja pallot sekä lähialueen kasvien ja puiden tunnistusta.

Pörriäisvisa ja hyönteishotelli

Miten pölyttäjät ja ruoka liittyvät yhteen? Miksi pölyttäjät ovat tärkeitä ja mitä hyönteishotellit ovat? Testaa tietosi pörriäisvisassa ja osallistu hyönteishotellin askarteluun Kyynäspuistossa Maa- ja kotitalousnaisten pisteellä.

Kajaanin tyttöjen tupa

Kajaanin Tyttöjen Tupa jakaa leikkitatuointeja ja kertoo toiminnastaan Rantapuistossa.

kajaani dance

Nyt tanssimaan Kajaani Dancen kanssa: tanssiesityksiä ja yhteisiä tanssihetkiä koko perheelle klo 10.00 ja klo 12.15 Eino Leinon patsaan viereisellä esiintymispaikalla.

pentti punkin syntymäpäivät -duo

Oululaisen lastenmusiikkiyhtyeen lauluissa kulkuneuvot kutisevat, muurahaiset murisevat ja uistimet uiskentelevat. Jazz-, rock- ja kansanmusiikkivaikutteiset laulut haastavat kuulijan aivonystyröitä ja laittavat tanssijalan vipattamaan! Konsertit klo 11.15 ja 14.30 Eino Leinon patsaan viereisellä esiintymispaikalla.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s